Yksinhuoltaja on ruma sana

Myin  tänään pienimmän lapseni kaukalon eteenpäin ja tämän kaukalon ostanut  pariskunta tuli kotoani kaukalon hakemaan. Aloin miettimään tämän naisen ja miehen suhdetta. Okei, ei saisi spekuloida mutta nyt on pakko…

Mietin, miksi noin komea, vanhempi mies on itselleen ottanut lihavan, lähes teini-ikäisen tyttöystävän/vaimon jonka naamakin näytti lähinnä pullataikinalta.
Siskoni sanoin :”Joku tykkää muhkummasta”.
Joo okei, myönnän, minun mielestäni on ihan kamalan näköistä kun näen pareja, joista mies on se laihempi ja nainen lihavempi ,varsinkin, kun kokoero on niin silmiin pistävän suuri. Sen pitäisi olla just toisinpäin.

Millaisia kriteereitä me sitten asetammekaan kumppaneillemme.

Jotkut tykkää blondeista ja toiset bruneteista, jotkut punapäistä. Tykätään lihavista, normaaleista ja laihoista. Lyhyistä tai pitkistä. Isorintaisista tai laudoista jne jne.

Naiset yleensä ihannoivat treenattua kroppaa ja siistiä pukeutumista, itsestään täytyy myös pitää huolta. Äläkä leveile, et ole sen parempi kuin muutkaan! Ja ihan oikeasti, sillä m*nan koolla ei ole väliä, vaan sillä, kuinka sitä käytät. Tai, on sillä sen verran väliä, että jos se on niiiin pieni, ettei se edes tunnu missään, kehottaisin kiertämään naiset kaukaa…
Entäs raha. Naiset on rahan perään, siitä ei pääse mihinkään. Perus pulliaiset eivät nykypäivänä kiinnosta ketään. Täytyy olla kuulkaas tili kunnossa jos tuon tusinatavarablondin itsellenne haluatte. Ja ilman Audia tai Bemaria pihassa menisin sinuna ja ostaisin sen.

Vaikka ihminen olisi kuinka tyhmä tahansa, asetamme nämä ulkoiset kriteerit etusijalle etsiessämme kumppania. Miksi? No siksi, koska kukaan ei lähestyisi toista ilman sitä ulkoista kauneutta/komeutta. Ulkokuori on se, joka vetää meitä puoleensa.

Ja mitenkäs julkkikset vaikuttavat. Näethän joka puolella näitä silikonirintaisia, botoxilla naamansa täyttäneitä tusina blondeja komeitten miestensä kainaloissa. Ihannoidaan sitä anorektista kroppaa, seurataan muotia niin tarkasti, että omistat varmasti rättejä pienen kylän asukkaiden edestä.

Mutta miksei ihmiset sitten pidä itsestään parempaa huolta? Ymmärrän, jos esim. ylipainon taustalla vaikuttaa jokin sairaus tai perinnöllisyys, mutta muuten pitäisi asialle osata tarpeeksi ajoissa tehdä jotain.

Mediassa toitotetaan jatkuvasti, kuinka ihmiset ovat ylipainoisia. Miksi maassamme on tuhansia pikaruokapaikkoja, ja lisää tulee kuin sieniä sateella, jos kerta haluamme kitkeä liikalihavuuden pois?!
Voin myös kuvitella, kuinka korkea kynnys ylipainoiselle, huonon itsetuntonsa kanssa kamppailevalle ihmiselle on vaikea myöntää, että tarvitsee apua. Motivaattoreitahan on netti pullollaan, mutta auttaako ne mitään. Minusta läheiset ihmiset on ongelman alku ja juuri. Jos jättäisit ruokkimatta perheesi niillä rasvaisilla mättö ruoilla ja laittaisitte ateria koot kohdilleen ja lähtisitte perheenä lenkille, olisi puoli ongelmaa jo ratkaistu. Tarvitsette toisianne tukemaan toisianne.

Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Itse olen joskus aikoinaan ollut todella ylipainoinen. Päätin, että puntarini ei enää ikinä näyttäisi vastaavia lukuja. Ja tässä sitä ollaan, kymmeniä kiloja  kevyempänä. Itsetunto nousi hurjasti.

Vaatteiden löytyminen ja lentokoneeseen pääsy on mahdotonta, sairastumisriskit  on paljon suuremmat kuin normaalipainoisilla jne. Mutta kyllähän lihavat ihmiset tämän tietävät.
He välttävät kaikki nämä tilanteet tietoisesti.

Kuinkas paljon kauneuskirurgisia toimenpiteitä tehdään nykypäivänä. Suurin piirtein joka toinen haluaisi itsessään jotakin “korjata“. Jotkut jopa jäävät niin pahasti koukkuun, ettei ihmistä voi enää lukuisten toimenpiteiden jälkeen tunnistaa.

Itse voisin vanhempana tehdä jonkun pienen operaation, lähinnä ryppyjen takia. Nyt olen tyytynyt vain valkaisemaan hampaani, kiitos kymmenen vuoden polttelun ja kahvin kittaamisen Ja kyllähän taas itsetunto kohosi kun valkoisen hymyn takaisin sai.

Nykypäivänä luodaan ihmisille hirveät paineet olla joku aivan muu, kuin sisältään oikeasti on.
Jos luonne on p**seestä, ei ulkokuorellakaan ole mitään merkitystä.
Sisäinen kauneus on tärkeintä.

Mikä saa ihmiset haluamaan tällaisia mallin mitoissa olevia kumppaneita, vaikka oma naama näyttäisi harakan p*rseeltä?!

Oletko koskaan miettinyt, voisitko tyytyä vähempään?

Sivuan nyt hieman jo aikaisemmin kirjoittamaani aihetta, mutta nytpäs käsitelläänkin uudet suhteet sitten oikein laajamittaisesti minun vinkkelistäni…

Jos satut elämääsi uuden ihastuksen löytämään, tulet miettimään, koska hänkin elämästäsi pois kävelee.
Suhteenne tulee olemaan tasapainoilua kummankin oman arjen kanssa. Toisaalta, sitähän se on jokaisessa suhteessa, oli toisella tai kummallakin osapuolella lapsia tai ei.

Monilla on hirveästi ennakkoluuloja uusperheitä kohtaan, voiko sellainen ylipäätänsä toimia. Voi, jos haluaa. Onhan  se tietty helpompaa ottaa sellainen ihminen elämäänsä, jolla ei tuota jälkikasvua vielä ole, mutta jos ihan oikeasti toisesta tykkää, pitäisikö kaikki kaataa vain ennakkoluulojen tai pelkojen takia.
Uusi kumppanisi tulee jossain vaiheessa miettimään, mihinkä soppaan onkaan nokkansa tunkenut ja elämässä aina helpolla päässeet yksilöt eivät tässä vaiheessa enää päätänsä asialla vaivaa, vaan juoksevat karkuun, kun taas vaikeuksien kautta voittoon selvinneet jättävät ajattelun ja antavat ajan näyttää, kuinka asiat välillänne kehittyvät.

Jotkut ajattelevat sinun etsivän elättäjää itsellesi ja lapsellesi/lapsillesi, mutta kuinka moni osaa ajatella sitä, kuinka olet tähänkin asti pärjännyt aivan yksin, niin rahallisesti kuin muutenkin.

Asia menee myös aivan toisinkin päin. Vaikka meillä on varaa elättää itsemme ja lapsemme, ei meillä ole välttämättä varaa tai mielenkiintoa elättää sinua. Moni meistä ei taatusti halua elämäänsä enää sitä siivellä elelevää retkua, vaan kumppanin,  joka osaa pitää itsestään huolta kaikin tavoin.

Ja ei, emme halua sinusta isää/äitiä lapsellemme/lapsillemme. Heillä on jo sellainen. Toki tulet olemaan se lapsen “roolimalli” tai “isä/äiti hahmo” ,mutta emme velvoita tai vaadi sinulta sen kummempia kuin että olisit vain läsnä. Myös tarpeeksi vanha lapsi tietää itse ettet ole hänen vanhempansa. Jos hyppäät mukaan lapsen ollessa kovinkin pieni, pidäthän huolta, että lapsen vanhempi tekee tarpeeksi selvästi selväksi lapselle, ettet hänen vanhempansa ole.
Eri asia on, jos päätätte yhdessä toisin ja annatte toisen leikkiä vanhempaa lapselle.

Kun tämän yh:n kanssa saman katon alle muutatte, sinusta tulee lapsen huoltaja. Sinulla on siis velvollisuus pitää lapsesta huolta. Se on vaan pakko ja that`s it. Olettehan kuitenkin jo tapailleet hyvän aikaa ja tiedät, mitä arki tulee lapsiperheessä olemaan. Olet siis sitoutunut korviasi myöten myös kumppanisi lapsiin. Ja ihan tiedoksi, vaikka lapset eivät ole omiasi, voi heille silti olla kiva. Ei aina täydy olla se rajoja asettava m*lkku  ,vaikka mielestäsi perheen pää talossa olisitkin. Lapsilla on kuitenkin oikeus olla lapsia ja lapsen vanhempi kyllä varmasti osaa ajatella millaiset rajat ja säännöt heidän kanssaan toimii, onhan se vanhempi heidän elämässään ollut aivan alusta lähtien. Kerran asetetut säännöt ja rajoitukset varmasti toimivat edelleen vaikka sinä heidän elämäänsä oletkin pöllähtänyt.

Asiat on kuitenkin hyvä miettiä etukäteen, ennen kuin asiat ovat jo siinä pisteessä, että  lähtösi satuttaa toista. Oletko tosissasi valmis jaksamaan lapsiperheen pyörityksessä, joka voi myös olla todella antoisaa. Eivätkä kaikki lapset kuitenkaan ole mitään ikiliikkujia joita tarvitsisi kokoajan olla komentamassa tai hyysäämässä..

Itselläni ei ainakaan tuota vapaa-aikaa ,omasta ajasta puhumattakaan, ole kovinkaan paljoa. Tiedän, että uusi kumppani haluaisi myös välillä meidän jakamattoman huomiomme. Toisille yhdessä sohvalla vietetyt hetket lapsien nukkuessa riittävät, toiset haluavat enemmän. Täytyisi olla tekemässä sitä ja tätä ja tuota, yhdessä. Ei se nyt aina ihan tuosta noin vaan onnistu. Kumppanillasi on toivottavasti vielä kaverinsa, joiden kanssa voit hänen käskeä painua mihin ikinä lystääkään, milloin lystää, ei sinua aina tarvita. Harvoin yhdessä vietetyt hetket ilman lapsia, ovat niin teidän suhteenne ylläpitämistä, kuin myös hengähdystauko arjesta, joten siitä täytyy silloin ottaa kaikki irti. Osaatte silloin myös arvostaa tätä vapaa-aikaanne enemmän, kun ihan joka viikonloppu ette pääsekään vapaalle. Ja lasten kanssa on ihan yhtä kivaa viettää aikaa milloin mitäkin tehden, viikonloput voi käyttää vaikka käyden jossakin erikoisemmassa paikassa, mihin ei muuten niin tulisi lähdettyä.

Suhde sitä paitsi toimii paremmin, jos ette aina ole yhdessä. Minä ainakin tarvitsen välttämättä ne hetket, kun toinen on vaikka vaan töissä.

Pointtinahan on se, että jos uusi kumppanisi ei ole valmis sopeutumaan elämään lasten kanssa, kannattaako siihen sitten tuhlata sen enempää aikaa. Maailmassa on varmasti se ihana ihminen sinulle, joka hyväksyy lapsesi. Se, kuinka kauan sen “löytymiseen” menee, ei ole meistä itsestämme kiinni. Etsimällä et sitä paitsi löydä mitään. Niin kuin sanotaan, “onni löytyy, kun sitä vähiten odottaa”, pitää aika hyvin paikkansa. Lopettakaa siis etsiminen ja antakaa “sen oikean” etsiä teidät. Sitähän me emme ikinä tiedä kuinka se “onni” elämäämme ilmestyy.

Tiedättekös, kuinka äitiys ja yksinhuoltajuus vieroittaa meidät muusta maailmasta. Ennen pitkää myös tukenasi seisoneet ystäväsi hylkäävät sinut.

Se, kuinka kaikki kaverisi lässyttävät tulevansa aina käymään luonasi lapsesi synnyttyä, on täyttä p****puhetta! Kaverisi voi tulla korkeintaan kerran tuota sinappikonetta katsomaan ja lässyttämään kuinka suloinen vauva on. Tämän jälkeen et kuule kaveristasi enää mitään.
Toinen vaihtoehto, sama lähtötilanne.. Kaverisi pyytää sinua kahville, kieltäydyt ja ehdotat, jos kahvit juotaisiin sinun luonasi, onhan sinulla tuo pieni nyytti jonka kanssa lähteminen on niin kovin vaivalloista, täytyyhän se ensin syöttää ja röyhtäyttää ja vaipat vaihtaa ja parastahan olisi, jos sen juuri silloin nukkumaankin saisi.
Noh, tämähän ei tietenkään tule kuuloonkaan ja kaverisi tyrmää ideasi, kiirehtien lopettaa puhelun tokaisten :”joskus toiste sitten”, yrität sanoa jotain väliin, mutta kaverisi on lopettanut jo puhelun. No, tässäkään tapauksessa kaveristasi et enää tule kuulemaan mitään.

Sen kerran, kun kaverisi luokse lähtisit käymään, revit autosi talvipakkasella käyntiin, pakkaat jälkikasvusi autoon ja huristelette jääkaapillasi kaverisi luokse vain huomaamaan perille päästyänne , että nytpäs jäi sitten lapsosen vellit ja pullot kotiin ja eikun takasin vaan! Siinä se kyläily reissu sitten olikin ennen kuin alkoikaan. Hienoa!
Jos joskus satut pääsemään oikein perille asti, lapsesi mitä ilmeisimmin tuhoaa jotain ettekä ole enää jatkossa tervetulleita kyläilemään.
Korvaat mukisematta lapsesi hajottaman romun, silti ystäväsi ei enää vaivaudu sinuun yhteyttä ottamaan.

Jos ystävälläsi sattuu olemaan itsellään lapsi, huom. lapsi, yksi kappale, silti sinä olet velvollinen kulkemaan kaverisi luona. Sinun luonasi ei voi käydä, ei missään tapauksessa. Ja tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka sinulla olisi 4 lasta, silti se olet sinä, joka kaveruuttanne joutuu ylläpitämään. Jonkin ajan päästä alat ihmettelemään, miksi oikein edes vaivaudut kun kukaan muukaan ei sitä tee.

Ja jos lapsellasi sattuu olemaan koliikki, et varmasti kuukausiin liiku yhtään mihinkään. Jos et polta jo tässä vaiheessa, niin viimeistään tällöin opettelet tuonkin tavan. Eihän seinille puhuminen ja raivoaminen väsyneenä ole kovin fiksun näköistä, eihän?!

Sitten kun sinä saat tämän pienoisen nyyttisi isovanhemmille hoitoon ja pääset lähtemään viihteelle, alkaa seuran metsästys. Soitat kaikki vanhat luottoystäväsi läpi, ketään ei kiinnosta. Siirryt soittamaan kaverisi läpi, ketään ei kiinnosta. Soitat työkavereillesi ja EHKÄ joku heistä voi lähteä, myöhemmin hänkin ilmoittaa estyneensä lähtemästä. Meinaat vaipua epätoivoon mutta soitat ex hoidollesi, jonka kanssa teillä on ollut lähinnä seksisuhde; hän varmasti lähtee toosan toivossa mukaasi. Kivaa iltaa siinä sitten vaan…
Voit kokeilla tietty myös yksin baariin menemistä. Mitä ilmeisimmin kontrollisi pettää, humallut liikaa, estot katoaa ja sitä rataa… Ja loppu viimein päädyt tämän säännöllisen epäsäännöllisen seksikumppanisi kanssa jälleen sänkyyn. Ja v*tuttaakos aamulla, KYLLÄ! Lupasithan itsellesi että viime kerta oli viimeinen.. No, eipäs ollutkaan..

Onneksi meillä on tämä niin ihana sosiaalinen media, facebook! Olisi varmaan moni jo pyörees huonees jos ei tällaista olisi olemassa.
Milläs muulla sitä sitten enää kehenkään pidätkään yhteyttä kun kännykkä alkaa olla mennyt pois muodista ja koskaan et ketään livenä enää tapaa kun kaikki tapittaa kotona koneittensa ääressä chattaillen ja linkkejä jaellen.
Sopii tietty mainiosti meille omissa kodeissamme “vankeina” oleville yyhoo mutseille.
Aluksi keskustelet tiiviisti kavereidesi kanssa chatissa, mutta joudut useaan otteeseen siirtymään ruoan laittoon ja p*skavaipan vaihtoon. Kavereitasi tämä jaettu huomiosi ottaa niiiiin pahasti päähän, että alat tippua jokaisen kaverisi kaverilistalta pois. Jäljellä ovat pian vain sukulaisesi ja työkaverisi, jotka eivät vaan viitsi sinua pois listaltaan heittää; kuitenkin tulette vielä töitä joskus yhdessä tekemään.

Jossain vaiheessa tulet huomaamaan, kuinka vanhemmistasi on tullut parhaita kavereitasi. Tajuat, ettei sinulla ole enää ketään muita jäljellä. Etkä niitä muita tule kaipaamaankaan. Sinulla on nyt paljon aikaa uusille, paremmille ystäville, joilla on myös aikaa sinulle.

Exien kanssa on tasan kaksi vaihtoehtoa;joko ei tulla toimeen ollenkaan tai tullaan toimeen hemmetin hyvin. Lasten kannalta ihanteellisintahan olisi, että kumpikin vanhemmista olisi heidän elämässään edes jollakin tavalla mukana, jos vain toinenkin vanhemmista itse haluaa siihen osallistua. Samanlainen k****** exäsi ei lapsia kohtaan kuitenkaan ole kuin hän on sinua kohtaan ollut.

Voit olla melko varma, että exäsi alkaa jossain vaiheessa vinkumaan perääsi. Harva heistä on tosissaan, joten ottakaahan isolla varauksella nämä uuden mahdollisuuden vinkujat.
Jos toisella ei ole osoittaa muuttumisestaan mitään konkreettista todistetta, jättäisin tällaisen tyypin omaan arvoonsa ja toivottelisin hyvät loppu elämät.

Myös seksiä exäsi varmasti tulee sinulta vonkaamaan jossain vaiheessa. Jos erehdyt tähän lankaan menemään, muista heittää tunteet nurkkaan ja olla tarpeeksi kännissä, jotta et seuraavana päivänä muista ketä on tullut edellisenä yönä jyystettyä. Tee myös heti selväksi, että ovi löytyy samasta paikasta kuin tullessakin ja sitä voi käyttää session jälkeen. Ole siis kylmä. Jäätävän kylmä.

Et tietenkään vastaa heti viesteihin etkä puheluihin. Näytät hänelle, että elämäsi on jatkunut eronne jälkeen vaikkei niin olisikaan oikeasti käynyt. Anna hänen siis odottaa. Ja odottakoon ihan rauhassa, kauan.

Jos kaikesta kylmyydestäsi huolimatta exäsi haluaa kanssasi kasvotusten jutella ja mahdollisesti itsekin edelleen tunnet vahvasti exääsi kohtaan, voisi kasvotusten juttelu avata uusia mahdollisuuksia välillenne. Myöhemmin kenties voitte saada välit kuntoon ja  palata yhteen tai olla hyviä ystäviä. Älkää kiirehtikö. Antakaa anteeksi ja unohtakaa jos siltä tuntuu, mutta myös viisastukaa virheistänne.

Mitä tulee uusiin kumppaneihin, hyväksy ne. Jos uusi kumppani sattuu olemaan kaverisi tai lähempi ihminen, ei tunteen purkauksilta silti voi välttyä. Olette varmasti sodassa keskenänne vielä kauan sen jälkeenkin, kun exäsi on kumppaninsa heivannut. Sinun ei auta silti kuin kestää tilanne. Exäsi luultavimmin tekee tämän vain satuttaakseen sinua. Nouse asian yläpuolelle ja ole niin kuin kumpaakaan ei olisi sinulle enää olemassa, vaikka sisimmässäsi tunnet pistävää kipua joka kerta kun ajatuksesi tähän pariin harhailevat tai näet heidät jossakin.

Vaikka ex-kumppanisi olisi ollut kuinka p**** tahansa , tulet häntä ikävöimään monet kerrat. Siksi tulet tarvitsemaan itsellesi laastarin. Suhteen, jonka avulla pääset yli exästäsi. Missään vaiheessa älä laastarillesi paljasta tarkoitusperiäsi. Dumppauksen jälkeen tämä kyseinen laastari voi tuntea itsensä hyväksikäytetyksi, mutta me tarvitsemme keinon siirtyä elämässä eteenpäin. Älä siis ajattele vaan anna mennä. Sinä tarvitsit tätä.  Emme voi kuin pyydellä laastariltamme anteeksi tarkoittamatta sitä kuitenkaan, olihan hän selviytynyt tehtävästään kunnialla.

Olemme nyt siis vieroitettuja exästämme, toivottavasti. Sitten vaan mennään kenties kohti parempaa huomista tai kohti uusia pettymyksiä. Muistakaahan, että ilman vastoinkäymisiä ei voisi tulla parempia aikoja. Muistetaan myös ne virheet jatkossakin, uudessakin suhteessa, jotta olisimme oppineet jotakin ja jotta emme tekisi samoja virheitä ja osaisimme lukea toista paremmin.

“Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen joka ei tuhlaa aikaansa sinuun”!

Se, että olet yksinhuoltaja ja sinkku, on ehdottomasti muitten mielestä oma vikasi. Mitäs olet asiasi järjestänyt niin että olet jäänyt yksin, surkimus!

Me tiedämme kuitenkin itse, kuinka asiat oikeasti ovat.

Meitä ollaan pahoinpidelty niin henkisesti kuin fyysisestikin, miehemme ovat olleet narsisteja, meitä on alistettu ja määräilty, jokaista tekemistämme kontrolloitu. Meidät on poljettu maahan ja ystävämme ovat olleet meille myrkkyä. Meitä on petetty ja silti itse olemme siitä haukut saaneet. Myös vastuuntunnottomia yksilöitä löytyy, niitä jotka meidät ovat isojen vauvavatsojemma kanssa yksin jättäneet.

Kaikenlaista p*skaa mekään emme siedä, meillä naisillakin oma tahto ja oikeus olla sellaisia, kuin itse haluamme!

Se, keitä me olemme, haluamme olla ja keitä tulemme olemaan, on omista valinnoistamme kiinni. Ketään en nyt kannusta lähtemään parisuhteestaan mutta omaa hyvinvointiaan on ajateltava. Varsinkin, jos mukana on vielä noita tulevaisuuden toivoja, lapsia.

Sinkkuilu ei ole oma valintani, tuskin monen muunkaan yksinhuoltajan; aivan valmis olisin elämääni fiksun, itsestään huolta pitävän komistuksen päästämään. Mutta sellaisiapa ei tunnu tällä planeetalla olevan.
Kriteerimme ovat ehkä nousseet jatkuvien pettymysten jälkeen, mutta kyllä meilläkin on oikeus ihanaan ja rakastavaan mieheen!

Olen kaunis, seksikäs, hoikka, itsestäni huolta pitävä, vielä kovin  nuori nainen. Kuulen jatkuvasti olevani sellainen ihminen, joka saisi kenet haluaa.
Mutta miksi ihmeessä minä siis olen aina vaan sinkku?!

Okei, olen sinkkuuteni varrella tavannut varteenotettavia vaihtoehtoja. Aina se “varteenotettava” on sieltä muutaman tapaamisen jälkeen jäänyt pois. Jäävät siis vaan vaihtoehdoiksi. Ja pelkkä vaihtoehtohan ei riitä mihinkään.
On ollut minä, minä, minä - tyyppiä ja opiskelijaa ja vielä kotona asuvaa tyyppiä. Ei kiitos.
Enää en jaksa alkaa jalostamaan ainuttakaan valioyksilöä sosiaaliseksi, elämässä pärjääväksi karpaasiksi, joka valmistuttuaan koulutuksestani pyyhkäisee ensimmäisen haaraväliään vilauttavan neitokaisen matkaan.

Onhan tämäkin, siis sinkkuilu, ihan kivaa joo, mutta aina sitä unikaveria kaipaa, seksistä puhumattakaan. Eivätkä irtonumerot vaan ole se “minun juttu“.
Ja omiin kriteereihin sopimaton mies vain ahdistaa.

Meidän yksinhuoltajien ei kannata vaipua epätoivoon, odotetaan mieluummin kuin sännätään suhteeseen joka ei kanna mihinkään. Siinähän sitten harmittelet kun elät p*skassa parisuhteessa, oma on mokas, nih!

Olen seurannut myös muutaman samassa tilanteessa olevan sinkku ystäväni seikkailuja ja päätynyt siihen tulokseen, että miehet leikkivät armotta kanssamme, kunnes kohtaavat jonkun naisen, joka ei ole velvollinen kantamaan huolta kenestäkään muusta kuin itsestään. Helppous ennen kaikkea. Miehethän ovat tunnetusti yksinkertaisia…

Baarista et tule omaa kultaasi löytämään, saatat saada kupan ja kuusi muuta, mutta et sitä iki-ihanaa, kauan kaipaamaasi rakkautta. Mene siis vaikka mieluummin punttisalille katselemaan mitäs kivaa sieltä sattuisi löytymään. Hien ja testosteronin haju voi sitten olla aika tyrmäävä, varaudu pyyhkeellä jota vasten saat hengitellä turvallisesti.
Voit tietenkin kokeilla pyörtymistä salin lattialle. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan tätä metodia, seuraukset voivat olla kamalat… Kuvittele joku vastenmielinen ihminen antamassa itsellesi tekohengitystä :S Yöks! Tässä tilanteessahan ei edes kuuluisi antaa tekohengitystä, mutta tilaisuus tekee näistä irstaista vanhoista kääkistä varkaan.

Mutta missä ne aivosolulliset miehet sitten kuppaa?!
Mitä ilmeisimmin, he ovat  AINA TÖISSÄ.
Hommaa siis itsellesi miehinen työ jos haluat tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.VARMAAN!!Älä uhraudu… Eivät miehetkään sitä tee.

Mitäs sillä aivosolullisella miehellä sitten tekee jos hän on työnarkomaani?
Koristeeksikaan sitä ei saa ja harvoin sänkyäsi lämmittämään. Noh, mies osaa olla fiksu ja järjestää tämän asian viemällä sinut kerran kuussa vaikka ulos syömään tai varaamalla teille kahdenkeskistä aikaa. Hän jopa soittaa vanhemmillesi suostuvatko lapsia hoitamaan hemmottelunsa ajan. IHANAA! Ja loppukuun olet niin onnellinen!

Sitten kun sen oman alfa uroksesi löydät, joka myös huomioi sinut ja lapsesi ja teidän tarpeenne, pidä siitä kynsin ja hampain kiinni. Näitä uroksia on meinaa todella harvassa! Kunnon uros on kaiken vaivasi arvoinen mutta valitse valmiiksi koulutettu yksilö joka tuntee reviirinsä eikä poikkea siltä. Älä kuitenkaan ahdista miestä nurkkaan, hän karkaan aivan taatusti talutusnuorastasi. Anna miehellesi ja itsellesi omaa tilaa ja aikaa ja kasvakaa yhdessä tehden yhteisestä elämästänne elämisen arvoista.

Minut, kuten monet muutkin yksinhuoltajat tullaan leimaamaan. Ainakin naispuoliset yksinhuoltajat. Miehistä en ole niin varma ;ehkä heitä pidetään jonkin sortin sankareina  äidin “hylättyä” lapsensa.Äitihän siis AINA poikkeuksetta hylkää lapsensa ulkopuolisen silmissä, vaikka lapsi olisi äidiltä viety oikeusteitse tms.

Nämä leimaajat ovat yleensä naisia, jonkin sortin perheidyllissä asuvia katkeria naisia, joiden elämä pyörii miestä ja lapsia päivät palvellen. Lapsia saakin palvella, mutta että miestä pitäisi alkaa vielä hyysäämään sen jälkeen, kun hoidat omat mahdolliset työsi, kotityöt, teet ruoan pöytään , lähetät lapset aamulla kouluun ja kuskaat mahdollisesti vielä harrastuksiinkin ja kaikenmaailman kissanristiäisiin!
Ei ihme jos te naiset katkeroidutte meitä yksinhuoltajia kohtaan. Me saadaan sentään päättää kaikki asiamme ihan itse kysymättä keneltäkään mielipidettä tai lupaa tehdä jokin asia. Ja vielä pärjätäänkin osassamme hemmetin hyvin! Ilman sitä miestä.

Miehet eivät yleensä leimaa yksinhuoltajia, mutta kun tapaat kivan miehen jonka päässä saattaisi olla vielä muutama elävä aivosolu tallella, juoksee hän mitä luultavammin karkuun kuultuaan kyseisestä leimastasi. Niin valitettavaa kuin se onkin, tämä leima ei ole näkyvä, vaan joudut käymään joka ikinen kerta leimasi paljastuttua saman henkisen helvetin läpi.

Kyllä, vastasit juuri itse omaan kysymykseesi. Olemme näiden ihmisten mielestä jotenkin vähempi arvoisia kuin lapsettomat sinkut tai parisuhteessa elävät lapselliset ihmiset.

Mutta mitäs jos minä tästä nyt alkaisin seurustella? Ei, tilanne ei muutu ennen kuin asut saman katon alla tämän kaikkea hallitsevan alfa uroksen kanssa.

Lue loputkin tästä artikkelista »